Huhtikuun lopussa kokoonnuimme vertaistukijoidemme kanssa yhteiseen viikonloppuun Meri-Karinaan Turkuun. Viikonloppu koostui alustuksista, yhteisistä keskusteluista ja työpajoista – sekä tietenkin rennosta yhdessäolosta.
Ohjelmassa pysähdyttiin ajankohtaisten asioiden äärelle ja kuulimme mm. tämän päivän sairaalatyöstä hoitajan näkökulmasta. Työpajoissa paneuduttiin erityisesti vapaaehtoistoiminnan merkitykseen ja motivaatioon: siihen, mikä saa lähtemään mukaan ja mikä omassa toiminnassa kantaa. Keskusteluille oli tilaa myös virallisen ohjelman ulkopuolella, ja moni nostikin esiin illan vapaamuotoiset hetket viikonlopun tärkeimpinä.
Yksi viikonlopun keskeisistä teemoista oli vertaistukijana toimiminen: mitä se tarkoittaa arjessa ja miten omista voimavaroista pidetään huolta. Keskusteluissa korostui erityisesti rajojen tunnistaminen ja se, että vertaistukijan ei tarvitse pärjätä yksin. Myös vertaistukijan täytyy tuntea omat rajat ja tarvittaessa osata pyytää apua.
Monelle vertaistukijana toimiminen on tällä hetkellä enemmän kuin vapaaehtoistehtävä. Se on oman kokemuksen tietoista hyödyntämistä, vuorovaikutusta ja ennen kaikkea aitoa ihmisten kohtaamista. Taustalla on vahva halu auttaa, mutta myös kokemus siitä, että toiminta antaa paljon takaisin.
Koen että tämä on minun juttuni ja kokemukseni – eikä kukaan voi sitä viedä minulta pois.
Viikonlopun aikana syntyi myös uusia oivalluksia. Työpajatyöskentely auttoi jäsentämään omaa motivaatiota ja sitä, millainen toiminta sopii itselle parhaiten. Samalla nousi esiin vertaistuen konkreettinen merkitys arjessa – kohtaamiset voivat helpottaa oloa ja tuoda toivoa vaikeissa tilanteissa.
Keskustelujen päätteeksi kuulee: kiitos tuestasi, kyllä helpotti.
Yhteiset tapaamiset muiden vertaistukijoiden kanssa koettiin erityisen tärkeiksi. Vertaistukijana toimiminen voi välillä olla yksinäistä ja kuormittavaakin, ja siksi mahdollisuus jakaa kokemuksia muiden kanssa on merkityksellistä. Vertaistukijat toimivat vertaistukijoina myös toisilleen.
Kohtaamiset vahvistavat tunnetta siitä, ettei ole yksin – ja antavat voimaa jatkaa.
Viikonlopun keskusteluista nousi esiin myös se, mitä vertaistuki voi parhaimmillaan olla. Se ei ole vain neuvoja tai vastauksia, vaan usein ennen kaikkea kuuntelemista, rinnalla olemista ja kokemusten jakamista. Vertaistukea voi hakea silloin, kun se tuntuu oikealta – eikä tarvitse tietää etukäteen, mitä haluaa sanoa tai kysyä.
Viikonlopussa korostui myös vertaistuen ydin: se on kohtaamista samankaltaisessa elämäntilanteessa, tilaa tunteille – myös vaikeille – ja mahdollisuus tulla ymmärretyksi ilman selittelyä. Vertaistuki on matalan kynnyksen apua ihmiseltä ihmiselle, luottamuksella.
Vertaistuki tarjoaa toivoa, keskusteluapua sekä tunteen siitä, että et ole yksin.
Lämmin kiitos kaikille viikonlopussa mukana olleille. Te teette tästä toiminnasta juuri sen, mitä se on – merkityksellistä, inhimillistä ja toisia kannattelevaa. Työntekijän näkökulmasta viikonloppu muistutti jälleen siitä, miten tärkeää vertaistukijoiden työ on ja miten paljon voimaa syntyy ihmisten välisistä kohtaamisista – se antaa voimaa ja uskoa, että tätä työtä tarvitaan.
Jos vertaistukijana toimiminen herätti ajatuksia tai kiinnostaa, voit olla meihin yhteydessä matalalla kynnyksellä- kerromme mielellämme lisää.
Tiina Kosti
tiina.kosti@colores.fi