Olin potenut suolistovaivoja, lähinnä ummetusta, koko ikäni. Alkukesästä vatsan toiminta oli muuttunut entistä huonommaksi, oli vatsakipuja ja olin havainnut, että uloste oli välillä aika tummaa. Terveyskeskuslääkäri ei kuitenkaan silloin antanut lähetettä jatkotutkimuksiin. Tiesin, että tänä vuonna saisin ikäni puolesta osallistua suolistosyöpäseulontaan. Suunnittelin myös, että viimeistään syksyllä ottaisin yhteyttä terveysasemaan vatsaongelmien takia, mikäli sitä ennen en […]
Lääkevalmiste Fruzaqla – potilaskokemusten kerääminen
Lääkevalmiste, jonka vaikuttavana aineena on frukintinibi, sai Euroopan unionin alueella myyntiluvan 20.6.2024. Fruzaqla on syöpälääke, jota käytetään aikuisilla levinneen paksu- ja peräsuolisyövän (metastasoituneen kolorektaalisyövän) hoitoon. Lääke on tarkoitettu potilaille, joiden sairaus on edennyt aiemmasta hoidosta (trifluridiini-tipirasili tai regorafenibi) huolimatta tai jotka eivät ole sietäneet näitä lääkkeitä. (Lähde: Euroopan lääkevirasto) Lääkevalmiste on tällä hetkellä lausuttavana Sosiaali- […]
Palautteesi on meille tärkeää
Oletko vuonna 2024 saanut vertaistukea Colores ry:ltä henkilökohtaisen vertaistukijan, vertaistukiryhmien tai Facebook-ryhmien kautta? Haluaisitko jakaa kokemuksesi? Valitse alta sopiva palautelomake. Kysely on anonyymi, eikä vastauksista voi tunnistaa yksittäisiä henkilöitä. Palautteesi avulla autat meitä tuomaan esiin arvokasta vapaaehtoistyötä ja kehittämään toimintaamme. Kiitos paljon ajastasi! Vertaistukiryhmät etänä ja paikan päällä sekä Facebook-ryhmät Palautekysely vertaistukitoiminnasta suolistosyöpään sairastuneille Palautekysely […]
Uusien vertaistukijoiden koulutus 1-2.2.2025
Oletko miettinyt kouluttautuvasi vertaistukijaksi? Oletko suolistosyöpään sairastunut, Lynchin syndrooman kantaja (terve kantaja tai syövän/syöpiä sairastanut) tai kulkenut läheisesi rinnalla? Colores – Suomen Suolistosyöpäyhdistys ry järjestää uusille vertaistukijoille koulutuksen yhdessä Rintasyöpäyhdistyksen kanssa 1.-2.2.2025 Sokos hotel Vantaassa (Hertaksentie 2, 01300 Vantaa), joka sijaitsee Tikkurilan juna-aseman läheisyydessä. Koulutukseen on mahdollista osallistua myös etänä. Koulutus on koulutukseen valittaville maksuton. […]
Verkkoluento: Voiko suolistosyöpää ehkäistä?
27.11.2024 toteutettiin verkkoluento aiheesta Voiko suolistosyöpää ehkäistä? Luennoimassa oli sisätautien erikoislääkäri ja gastroenterologi Samuli Nissinen, joka puhui suolistosyövän seulonnoista, riskeistä ja ennaltaehkäisystä. Luennon tallenteen pääset katsomaan Coloresin YouTube-kanavalta:
Joulukonsertit Tampereella ja Helsingissä
Rakastettuja joululauluja suositun a cappella- yhtyeen Club for Fiven esittämänä! Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan joulukonserttiin Tampereelle tai Helsinkiin. Joulukonsertit toteutetaan varainhankinnan tuotoilla, joilla rahoitamme toimintaa ja tapahtumia, joita ei ole kuvattu STEA:n tai Syöpäsäätiön avustushakemuksissa. Näin voimme vastata myös äkillisemmin esiin nousseisiin tarpeisiin ja toiveisiin. Sinäkin voit tukea toimintaamme lahjoittamalla! Tampere Aika: 12.12. klo 19 Paikka: […]
- « Edellinen sivu
- 1
- …
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- …
- 25
- Seuraava sivu »




