Paksu- ja peräsuolen syöpiä kutsutaan yhdessä suolistosyöväksi. Suolistosyöpä on kolmanneksi yleisin syöpä miehillä ja toiseksi yleisin syöpä naisilla. Vuosittain lähes 2500 suomalaista sairastuu suolistosyöpään. Paksu- ja peräsuolisyöpä on yleistynyt Suomessa viimeisten viidenkymmenen vuoden kuluessa ja potilaiden määrän uskotaan yhä lisääntyvän, lähinnä väestön ikääntymisen johdosta.
Suolistosyövän hoitotulokset ovat sitä paremmat, mitä varhaisemmassa vaiheessa tauti todetaan. Koska suolistosyöpä kehittyy yleensä hyvänlaatuisesta polyypista, adenoomasta, ehdottoman tärkeää olisi tällaisen muutoksen löytäminen ja poistaminen ennen sen kehittymistä pahanlaatuiseksi. Tämän vuoksi Suomessa on käynnistetty seulonnat, joihin kutsutaan miehiä ja naisia ikäluokasta 60–69 -vuotta.
Paksu- ja peräsuolen syövän syytekijöitä ei vielä pystytä erittelemään tarkasti. On kuitenkin arvioitu, että yli puolet suolistosyövistä olisi ehkäistävissä muuttamalla ravintotottumuksia, liikkumalla ja välttämällä ylipainoa. Henkilöt, jotka sairastavat pitkäaikaisia suoliston tulehdussairauksia ovat keskimääräistä suuremmassa vaarassa sairastua paksu- ja peräsuolen syöpiin. Alttius sairastua voi myös periytyä
